maanantai 24. joulukuuta 2018

Jouluisia söpöläisiä

Ajattelin näin aaton kunniaksi hieman esitellä hyvin aiheeseen sopivia Shopkineita, eli erilaisia joulupalloissa tulleita hahmoja. Näistä sarjoista löytyy aika huonosti tietoa mistään, joten valmistusvuodet esimerkiksi on suurimmaksi osaksi omia arvauksiani.

Viime syksynä ostin kasan läpinäkymättömiä, ainakin punaisen ja vihreän sävyisiä yllätyspalloja BR-leluista. Näistä palloista kuoriutui ulos kolmos- ja neloskaudelta tuttuja Shopkineita, joille oli vain annettu hieman jouluisempi ulkonäkö.

Taco Terrie, Frost T Fridge, Sconnie

Kuten näkyy, realistisuus on heitetty romukoppaan juhlapyhien merkeissä ja värit ovat aika mielenkiintoiset. "Jäinen" Taco Terrie on ihan hienon näköinen, mutta vihreä Sconnie aika kamala.

Patty Cake, Wild Carrot, Snug Ugg
Shady, Wilma Wedge

Näitä myytiin nimellä "Christmas Blind Baubles" ja arvioisin näiden alkuperäiseksi ilmestymisvuodeksi 2015. Nämä tosiaan ilmestyivät Suomessa viime syksynä uutuuksina. En enää ehtinyt BR-leluihin hakemaan vielä muutamaa palloa, mutta ehkä parempi niin. Inhoan tälläisiä rahastusjuttuja, joissa sama asia julkaistaan vain erivärisenä.

Tokmannilta taas (jälleen syksyllä 2017) löysin toisenlaisia Shopkins joulupalloja. Pallo olivat läpikuultavaa muovia ja sisälle pystyi katsomaan, mitkä kaksi shopkinia siellä olikaan. Ja tässä sarjassa kaikki olivat uusia shopkineita, eikä saman vanhan kierrätystä. Sain haalittua kahta vaille koko sarjan kasaan.

Chrissy Present
Holly Wreath
Ornament Annie
Poppy Cracker
Teresa Tree
Sammy Santa Hat
Tämä on varmaankin lempisarjani kaikista Shopkins-sarjoista. Jokainen shopkin on yksityiskohtainen ja uniikki muotiltaan. Lempparini on Sammy Santa Hat, joten hieman harmittaa etten saanut kerättyä Sammyn vaaleanpuna-valkoista varianttia. Tälläisiä pieniä, mutta hyvin suunniteltuja/tehtyjä leluja haluan itselleni, enkä kymmenettä sesonkia samaa vanhaa...

Tänä vuonna ei leluosastoilta löytynyt mitään uusia Shopkins-juttuja.

Mutta tähän loppuun vielä muutama kuva, jotka napsaisin joululaulujen soidessa ja pysytellässäni pakkasta piilossa sisällä. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa

Hyvää joulua!


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Yllätysten yllätys, osa 2

Viime viikolla kävin piiiitkästä aikaa kirpputorilla. Viime käynnistä oli reilusti yli kuukausi aikaa. Syy on yksinkertainen; lempikirppikseni vaihtoi nimeä ja pieneni huomattavasti ja on nykyisin tosi surkea. Ja yritän kovasti vähentää tavaramäärää kotona, joten en voi mennä kirpputoreille vain ostamaan  kaikkea minkä haluan, vaan yritän ostaa vain sellaisia juttuja, joita oikeasti haluan ja jotka eivät kohta hautaudu tuonne vaatehuoneeseen muiden tavaroiden sekaan.

Mutta viime viikolla siis menin kirpputorille toiveissa löytää jotain MLP-juttuja (G1 tai G4) tai kivoja nukkeja. Ihme kyllä kumpikin toive toteutui, jälkimmäinen vielä jälleen hyvin yllättävällä tavalla.

Ensiksi löysin kivan Pinkie Pie meriponin, jotka viime syksynä tulivat kauppoihin My Little Pony-elokuvan myötä (en ole muuten vielä nähnyt sitä...). Kyllä lelujen matka voi olla lyhyt kaupoista kirpparipöytiin. Pinkiellä ei tullut mitään tavaroita mukana, mutta iloinen pinkki kalaponi osasi seisoa niin nätisti pyrstönsä varassa, että sopii hyvin hyllyyn. Hintaa ponilla oli 2€.


Hiukset ponilla on vielä aika sekaisin (ja muovissa vähän tahraa), kun en jaksanut niitä alkaa laittamaan kunnolla. Jännä juttu muuten, että löysin myöhemmin samalla viikolla saman ponin setteineen vielä kaupastakin myynnistä. Suomen lelumarkkinat eivät ole ainakaan kovin tuulisia...


Ex-lempikirppikselläni pyörii parin pöydällisen verran "lelutrokareita", jotka ostaa muiden pöydistä halvalla leluja ja myyvät sitten "asiantuntijahinnoilla" lelut omissa pöydissään. Yleensä hinnat on aika naurettavia (Littlest Pet Shop-kopiot 10€/kpl), mutta voi millaiseen kiusaukseen pöytien ääressä joutuu, kun niistä löytyy aina kivoimmat tavarat. Periaatteesta en yleensä näiltä tyypeiltä mitään osta, mutta viime viikolla oli pakko tehdä poikkeus.

Katselin kasaa nukkeja ja löysin joukosta mm. My Scene-nuken, jollaista olen etsinyt jo jonkin aikaa. MH- nuket oli myös hyvin edustettuna ja hinnat oli aika suolaiset. Pengoin nukkeja ja siirsin yhden syrjään, vilkaisten vain nuken mekkoa ja miettien "joku halpis-Elsa". Onneksi vilkaisin nuken kasvojakin, sillä tunnistin heti kyseisen nuken Disney Storen Classic Elsa-nukeksi!


Kengät kuningattarelta puuttui ja puku oli revennyt pahasti. Hiuksetkin oli valtoimenaan ja nukke kääritty tiukasti paksuun muoviin. Hintalapussa luki 6€. Olin varma, että nukke on Disney Storen, mutta en voinut varmistaa sitä koska en pystynyt etsimään mitään merkintöjä nukesta. Pienen pohdinnan jälkeen marssin Elsan ja ponin kanssa kassalle (My Scenen osto jäi nyt toiseen kertaan...). Heti autossa revin muovit auki ja pääsin tarkistamaan että olin todellakin saanut yhden haavenukkeni käsiini.


Jee! Olin riemuissani, vaikka eihän nukke kunnoltaan ja varustukseltaan vastannut upouutta nukkea.


Pidän kovasti tämän nuken kasvoista, ihonväristä ja yksityiskohdista. Mutta nuo silmät...ne ovat vähän vinksallaan ja se ei ole edes mikään maalausvirhe, vaan kuuluu nuken ilmeeseen. Ei ihme että Disney hieman uudisti lippulaivahahmonsa nukkea tässä jokin aika sitten (linkki). Joissakin kuvakulmissa silmissä ei ole mitään vikaa, mutta toisissa Elsa näyttää niin tärähtäneeltä, että ei edes naurata.

Pienen vertailun vuoksi otin kuvia tästä Disneyn Elsasta ja Hasbron Elsasta vierekkäin, kun kerrankin itseltäni löytyi näin oiva vertailukohta.


Pidän omalla tavallaan Hasbron Elsastakin, kasvot ovat kauniit ja hiukset laadukkaat, mutta jotenkin inhoan miten kovaa muovi on ja miten elottoman näköinen nukke kasvoiltaan on. Disneyn Elsalla on muuten hauskasti punaa poskissa ja nenässä.

Kun kiireiltä ehdin, siistin vähän Elsaa. Puhdistin nuken ja kampasin hiukset (niitä irtosi kiitettävä määrä) ja letitin hiukset Elsa-tyyliin. Pukua en jaksanut alkaa vielä korjailemaan, joten varastin törkeästi Hasbron Elsan mekon. Puku ei yltänyt takaa kunnolla kiinni, mutta istuu aika hyvin Elsan päälle.


Hasbron nuken jalka on kolme kertaa isompi, joten kengät eivät käyneet vaihtoon. Mutta eipä nukke hyllyssä pitkän mekon kanssa välttämättä kenkiä tarvitsekaan. Disneyn Elsa seisoskelee nyt viime postauksen Bellen kanssa hyllyllä. Hasbron Elsa etsiskelee toista mekkoaan kaapissa.


Tämän nuken myötä aloin haaveilla Elsa-nukkejen keräilystä, koska Frozen on yksi lempparini Disney-piirretyistä ja Elsa vain niin ihana. :D Olen henkiseltä iältäni varmasti 7-vuotias.... Ihanaa!

perjantai 14. joulukuuta 2018

Yllätysten yllätys

Viime keväänä, tarkemmin maaliskuussa, astelin Konttiin suuremmin odottamatta mitään mielenkiintoista löytäväni. Leluosasto Kontissa on nyt viime vuosina huonontunut ja käyntini siellä on vähentynyt huomattavasti. No, yllätyksekseni huomasin jo kauempaa jotain leluhyllyllä. Jotain, mikä sai sydämeni tykyttämään nopeammin ja askeleeni pitenivät. En voinut uskoa asiaa todeksi ennen kuin sain napattua nuken hyppysiini. Ja tälläinen söpöläinen hyllyllä seisoskeli;


Disneyn omaa tuotantoa oleva Animator's Collection-sarjan nukke, tarkemmin Kaunottaren ja Hirviön Belle. Ja siis ihmeellistä tässä nukessa on se, että sitä myydään vain Disney Storessa. Lähin Disneyn oma kauppa on Tukholmassa, joten on hyvin harvinaista löytää tälläinen itä-suomalaisesta Kontista 6 eurolla.

Pahoittelut Virkun jättämästä karvatervehdyksestä!
 Tässä linkki Disney UK-nettikaupan sivuilla samaan nukkeen. Olen katsellut näitä nukkeja välillä netistä ja miettinyt oman ostoa, mutta kokemukseni Disney Storen toimitusajoista on huono (melkein kolme viikkoa maksamisen jälkeen paketti tuli perille Briteistä), joten olen jättänyt nuken ostamatta. Toinen suosikkini on Ariel ja Pocahontas on myös söpö.

Bellellä oli mukanaan vain oma mekkonsa, muut tavarat olivat kadonneet. Hiuksetkin oli aikamoinen harakan pesä. Tässä kuva nukesta omassa mekossaan ja hiukset pestynä, kammattuna ja letitettynä.


Hihansuut on rikki ja rei'illä, muuten mekko on ihan ok kuntoinen. Belle vietti pitkään löytämisen jälkeen aikaansa vaatehuoneessa alasti, kunnes nyt marraskuun lopulla intouduin ompelemaan tälle isokokoiselle (n. 39 cm) nukelle. Pakko sanoa, että Bellelle oli paljon helpompi ommella mekko kuin esimerkiksi Monster High-nukeille, koska saumoja ei tarvinnut tehdä millin kokoisiksi.

Uusi mekko by Unilmia
Kuvasta huomaa miten kookas nukke on, kun studioni on vähän liian pieni tämän nuken kunnolliseen kuvaamiseen. Mekkokin on vähän ryppyinen (en omista silitysrautaa...), mutta tuo on varmasti ensimmäinen tekemäni nuken vaate, johon olen oikeasti tyytyväinen.


Olen suunnitellut ompelevani Bellelle jouluksi juhlamekon, mutta pitää katsoa ehdinkö ennen joulua ompelemaan. Onhan sitten vielä uusi vuosi, mihin pikkuinen voisi uuden juhlavamman mekon pukea...

Nukke on tarkoitettu lähinnä lasten leikkiin tai koristeeksi, sillä mikään posetuskuningatar tämä neiti ei ole. Liikeradat on samaa rataa kuin lapsuuteni vauvanukeilla.


Kädet liikkuu vain ylös ja alas (tai ympärikin nuo menee) ja pää liikkuu aika rajallisesti. Nukke ei voi nostaa leukaansa, eli katsoa kunnolla ylös. Se hyvä puoli nukessa on, että pää ei retkahtele hiusten painosta taaksepäin.


Istuminen onnistuu ihan hyvin, vaikka jalat ei tuosta enempää taivukaan. Löytäessäni nuken hiukset oli ihan kamala kasa ruskeaa muovia, mutta nyt pesun ja urakkaharjauksen jälkeen hyvin tuuheat, mutta ei ainakaan takkuiset. Taltutin hiukset letille.

Huono kuva...
Bellessä söpöintä on neitokaisen ujo katse. Nukesta saa todella suloisia kasvokuvia, mutta pidemmän päälle yksitoikkoinen ilme alkaa häiritsemään. Jokainen kuva näyttää ihan samanlaiselta.


Belle seisoskelee nyt nukkehyllyni päällä ja haluaisi kovasti oman kokoisensa kaverin. Pitää katsoa josko ensi vuonna tilailisin jotain Disneyltä, jos Brexit ei vie sitä iloa pois.


Tälläinen söpöläinen oli todella mukava ja yllättävä löytö. Jatkan yllätysten kanssa ensi postauksessa, kun kerron mitä tällä viikolla löysin kirpputorilta. Vihjeenä sanon että liittyy samaan puljuun. Jääkää jännitykseen. :D

torstai 6. joulukuuta 2018

Nukkehyllyn kaunotar

Tokmanni vietti synttäreitään ja samalla tarjosi -40% alennuksen kaikista leluista. Olin juuri edellisellä viikolla ihaillut Barbie Look-sarjan Pool Chic-nukkea ja alennuksesta kuultuani päätin käydä hakemassa kaunottaren kotiin. Alkuperäinen hinta nukella oli 29,90€ ja hinnaksi jäi 18,50€. Eli ihan mukava alennus. Olisin varmaan ostanut tämän nuken ihan oikeallakin hinnalla, mutta alennus vain vahvisti ostopäätöstä.

Barbie Look-sarjan nuket on aikuisille keräilijöille tarkoitettuja viimeisimmän muodin mukaan puettuja nukkeja. Mitä olen muita sarjan nukkeja katsellut netistä, niin kaikki sarjan nuket on persoonallisen näköisiä ja hieman laadukkaampia kuin halvemmat sisarensa. Vaatteet ovat yksityiskohtaisia ja sarja kiinnostaa siinä määrin, että voisin kuvitella jonkun muunkin sarjan nuken tänne hyllyyn eksyvän.

Mutta hankin siis Pool Chic nimellä kaupattavan turkoosi/sinimekkoisen upeuden. Tästä nukesta on kirjoittanut myös kollegabloggari Nukkebuumi-blogissaan, käykää kurkkimassa.


Näillä nukeilla oli yllättävän paljon eroja kasvoissa. Olisin halunnut isompi silmäisen nuken, mutta ainoalla isosilmäisellä oli huonot huulimeikit, joten tämä valikoitui laadukkaamman maalausjäljen takia kaikista hyllyssä olevista mukaani.


Takana oli kauniita kuvistuskuvia ja tuossa näkyy sarjan toinenkin nukke, nimeltään Park Pretty. Sitäkin löytyi Tokmannilta, mutta en ole ikinä innostunut blondeista nukeista, joten sai rahatilanteenkin kannalta jäädä kauppaan (alennuksesta huolimatta).

Tälläisestä keräilynukke-laatikosta tulee niin ihanat muistot mieleen, kun penskana leluosaston ylähyllyllä oli kaikenlaisia ihania, kalliita keräily-Barbieita ja niitä sai vain katsoa. Muistan vieläkin jotkin niistä nukeista...

Paketti oli helppo aukaista verrattuna esim. joihinkin Monster High-nukkeihin. Ylhäältä vain läpät auki ja nuken tavaroineen sai liu'utettua ulos.



Niin kaunis, mutta hieman ehkä lapsenkasvoisen oloinen neitokainen. Mukana tulevat tavarat jäivät vielä taustapahviin kiinni, kun en niillä mitään tällä hetkellä tee ja ne kuitenkin hukkuisivat muiden romujen sekaan.


Älypuhelin näyttää kyllä kivalta ja tuon huulipunankin saa auki, joten ihanan yksityiskohtaisia tavaroita.

Aloin irroittamaan nukkea taustapahvista ja se oli yllättävän helppoa. Säikähdin hieman, kun aloin irrottaa helmaa alustasta, kun yhtäkkiä sininen lanka pilkotti kankaan seasta. Onneksi kyseessä oli vain lanka, jolla nuken mekko oli pahvissa kiinni, eikä oikeaa vahinkoa tapahtunut.

"Olen vihdoinkin vapaa!"

Nuken hiuksetkaan ei irrottamisessa menneet ihan kamalan sekaisin. Muutama sipaisu harjalla ja siinä se. Neiti oli valmis kuvauksiin.

Kiinnitin jo kaupassa huomiota siihen, miten somat kengät tällä nukella on.



Ärsyttävä sauma tuossa jalassa nukella... Mukana tuli myös (ihmeiden ihme) ständi, jolla nuken saa kivasti seisomaan vaikkapa hyllyyn.



Hyvältä näyttää ja ständiä ei edes huomaa nuken mekon takaa. Nuken vartalo on nivelletty, mikä ansaitsee suuret aplodit Mattelin nykyisten Fashionistas-pölkkyjen aikakaudella. Ranteissa ja kyynärpäissä on tuollaiset yksinkertaiset nivelet, mutta polvissa ihan oikeat Made-to-Move-Barbien nivelet. Vautsi vau!


Nivelten ansiosta tämä kaunotar osaa poseerata rajoitetusti, mutta varsin elegantisti. Pidin kovasti tämän nuken kuvaamisesta.

Tuoli: Flying Tiger Copenhagen 3€/kpl


Nuo kultaiset asusteet on todella ihanat ja saavat nuken aika yksinkertaisen asun vaikuttamaan ylelliseltä. Oli kiva huomata, että nuken kynnet (myös varpaista) oli maalattu.




En voisi olla tyytyväisempi tähän nukkeen. En edes toivo liikkuvampaa vartaloa, koska aion ainakin jonkin aikaa pitää nämä vaatteet tämän torson yllä ja nuken hyllyssä koristeena. Jonkinlaista ihonväri vertailua olen jo nukelle suorittanut; skeittari MTM on hitusen liian tumma tällä päälle, joskaan ei häiritsevä (voihan värisävyn selittää johtuvan meikkivoiteesta...).



Jotenkin tuntuu etten saanut nyt päähäni kaikkea mitä minun piti tästä nukesta kirjoittaa, suurimmaksi osaksi taisin vain hokea miten kaunis tämä nukke on. No, sitä se on ja olen entistä innostuneempi tällä hetkellä kaikenlaisista nukeista. Nukeissa on sitä jotain.

Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille näin jälkisanoina vielä.