torstai 4. toukokuuta 2017

Menolippu New Yorkiin

Jatketaan Vip Pets-koirien parissa. Seuraavaksi vuorossa on New Yorkiin matkustava Gwen, josta tuli suosikkini lähemmän tarkastelun jälkeen.


Huomaatko muuten nuo valkoiset nimilaput kahdella koiralla? Siskoni huomasi niiden olevan tarroja, joiden alta paljastui väärinpäin menneet nimet. No, sattuuhan sitä, mutta eniten mietityttää, onko ollut halvempaa liimailla kaikkiin paketteihin uudet laput kuin teettää uudet paketit?

Ilman tarroja. April ja Leah ovat menneet väärinpäin.


Unohdin viime postauksessa mainita, että jotenkin nuo kuvituskuvat ovat hyvin suloisia näissä paketeissa. Kuten edellinenkin, oli tämäkin paketti helppo aukaista ja koira tavaroineen irroittaa taustapahvista.


Gwenin harja on musta väriltään, muuten samanlainen kuin Lady Gigillä. Tavaroita tuli Gwenin mukana useita; korvikset, ponnarit, hiusklipsut ja oletettavasti rannekorut.


Korvikset ja ponnari ovat "livenä" ehkä hieman pinkimpiä kuin kuvassa. Tähdet olivat kivasti kaikki hieman erilaisia, näkyy hieman kuvissakin.


Taustatarinan mukaan Gwen on jonkinlainen poptähti ja sen huomaa koiraneidon tyylistäkin. Edelleen ihastelua siitä, miten silkkiset hiukset näillä koirilla onkaan!


Gwenillä on päällä varmasti kaikille tuttu valkoinen t-paita, jossa on perinteinen I love NY tyylitellyllä sydämellä (joka on lelusarjan nimessäkin). Tuo niittipanta on todella hieno ja antaa tylsälle paidalle aika paljon katu-uskottavuutta.

Gwenillä on päässään raidallinen myssy, jonka saa pois päästä. Onneksi, sillä minusta Gwen näyttää paljon paremmalta ilman hattua.

Näin myssy näyttää enemmän vauvanuken alushousuilta.

Myssyn alla on hiuksia kurissa pitämässä tuollainen päähän kiinni niitattu muoviluiska, jonka poistamisen kanssa hieman epäröin. Entä jos hiukset villiintyvät kokonaan ilman tukea?


Mutta onneksi huoli oli turha, sillä muovin poistamisen jälkeen hiukset pysyivät kuosissaan.


Stailasin hieman Gweniä mukana tulleilla tavaroilla.


Hiukset kiinni ja korvikset korviin (tai poskissa oleviin reikiin tässä tapauksessa). Oletin noiden mustien renkuloiden olevan rannekorut, mutta en saanut molempia samaan aikaan tassuihin. Gwenistä tuli tosiaan uusi suosikkini, sillä kokonaisuutena tämä koira on todella viehettävä ja persoonallisen näköinen. Lisäksi pidän värimaailmasta.


Vielä olisi yksi koira vuorossa. Silloin matkustetaankin hieman lähemmäs, nimittäin Venäjälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit piristää aina. Jokainen kommentti kuitenkin tarkistetaan ennen julkaisua, joten ne eivät ole näkösällä heti. Kiitos kommentistasi.